Eurooppalaisen yhteistyön ansiosta ympäristöasioissa on saatu paljon aikaan. EU on toteuttanut ympäristöalan toimintaohjelmia vuodesta 1973. Kemikaalialan Reach-lainsäädäntö ja saastumisen torjuntaa koskeva strategia ja toimintasuunnitelma ovat saaneet kiitosta. Monien tarkkailijoiden, erityisesti kansalaisjärjestöjen, mielestä toimet eivät kuitenkaan ole riittäviä.
Kun ympäristöyhteistyötä on nyt tehty EU:ssa 50 vuotta, on aika tarkastella toteutettuja toimia ja ottaa oppia niin saavutuksista kuin epäonnistumisistakin tulevien toimien varalle. EU onkin valinnut Brysselissä 12.–15.6. vietettävän Vihreän viikon tämänvuotiseksi teemaksi "Past lessons, future challenges" (opitaan menneestä, valmistaudutaan tulevaan).
Jo seitsemättä kertaa vietettävällä vihreällä viikolla annetaan ideoiden virrata. Teemapäivät antavat niin politiikan, yritysmaailman kuin kansalaisyhteiskunnankin edustajille mahdollisuuden tavata, keskustella ja jakaa kokemuksiaan ympäristöasioista.
Tapahtuman yhteydessä Brysselissä järjestetään 3.–15.6. myös "An Innovative Walk in the Park" -näyttely. EU:n toimielinten lähellä sijaitsevassa Cinquantenaire-puistossa voi kahden viikon aikana tutustua eri yritysten ja muiden organisaatioiden ympäristön hyväksi tekemiin toimiin.
Videoita ympäristöön liittyvistä EU:n toimista
50 vuotta ympäristönsuojelua Euroopassa (video)
Laadukas ympäristö - EU:n panos (esite)