Komissio haluaa kaikessa toiminnassaan olla mahdollisimman avoin kansalaisille. Se avaakin konkreettisesti ovensa yleisölle 5.5. eli vain muutamaa päivää ennen varsinaista Eurooppa-päivää.
Aiempien vuosien tavoin silloin pääsee tutustumaan Berlaymont -rakennukseen, joka on EU-hengen näkyvä symboli Brysselissä. Tapahtumia järjestetään niin rakennuksen sisä- kuin ulkopuolella.
Sisällä Berlaymont-rakennuksessa esitellään monia EU:n keskeisiä teemoja ja toimintalinjoja, ja vierailijat voivat lisäksi tutustua erilaisiin näyttelyihin ja osallistua keskusteluihin. He voivat myös testata tulkin taitojaan ammattitulkkien avustuksella.
Belgian kuningatar Paola vierailee tapahtumassa. Hänet ottaa vastaan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso yhdessä varapuheenjohtajien Siim Kallasin ja Margot Wallströmin kanssa. Huipputunnelmia voi aistia myös komission kokoushuoneessa ja puheenjohtajan toimistossa, jotka ovat auki yleisölle.
Rakennuksen edessä on monipuolista ohjelmaa niin lapsille kuin aikuisille:
- musiikkilava, jolla esiintyy eri musiikkityylien edustajia, esimerkiksi kuuluisa Beatles-kappaleita soittava Abbey Road. Download program here [12 KB]
- leikkimielistä ohjelmaa
- Libramontin markkinat kotieläimineen, paikallisine tuotteineen ja hevoskärryineen.
Myös komission eri pääosastot ovat mukana tapahtumassa. Maatalouden pääosasto tarjoaa ilmaiseksi hedelmiä, kehitysyhteistyöstä vastaava pääosasto on rakentanut afrikkalaisen kylän ja tutkimuksen pääosasto esittelee älyautoja. Verotuksesta ja tulliliitosta vastaava pääosasto yhdessä petostentorjuntaviraston OLAFin kanssa on tuonut paikalle vainukoiria ja Belgian tullilaitoksen skanneri-auton.
Avointen ovien päivänä kansalaiset voivat muutaman tunnin ajan tutustua komission noin 27 000 virkamiehen arkiseen aherrukseen ja sen puitteisiin. Erilaiset ryhmät voivat muinakin aikoina tutustua komission toimintaan ottamalla yhteyttä vierailupalveluun.
Eurooppa-päivää vietetään 9.5. Tuona päivänä vuonna 1950 annettiin Schumanin julistus, joka loi pohjan Euroopan unionille.