Eurooppa-päivänä 9.5. järjestetään eri puolilla maailmaa monenlaista EU-aiheista ohjelmaa - ruokafestivaaleja, teatteria, taidenäyttelyitä, tv-ohjelmia… Ohjelmatarjonta on unionin 50-vuotisjuhlavuonna erityisen runsasta.
Indonesiassa järjestetään eurooppalaista ruokakulttuuria esittelevä A taste of Europe -festivaali, jossa on mukana 28 Jakartan huippuhotellia. Tarjolla on Euroopan kulinaarisia helmiä unkarilaisesta gulassista italialaisiin tortellineihin. Bangladeshissa nuoret keittiömestarioppilaat voivat osallistua kilpailuun, jossa tehtävänä on kehitellä uusia ruokalajeja eurooppalaisen ja bangladeshilaisen keittiön perinteitä yhdistelemällä.
Kiinassa avataan 9.5. näyttely , jossa esitellään EU:n ja Kiinan yhteistyötä, Eurooppa-aatetta sekä Euroopan kulttuureja ja kieliä. Näyttely kiertää useissa Kiinan kaupungeissa.
Afrikassa 35 televisiokanavalla eri puolilla mannerta esitetään Eurooppa-päivänä EU:n ja Kamerunin 40-vuotisesta yhteistyöstä kertova dokumentti . Malawin ja EU:n välisen yhteistyön alkamisesta puolestaan tulee tänä vuonna kuluneeksi 30 vuotta. Juhlan kunniaksi koululaisille järjestetään kuvataidekilpailu , jonka aiheena on yhteistyö politiikan, talouden ja kulttuurin alalla. Kilpailun parhaat työt julkaistaan postimerkkeinä.
Myös Tansaniassa julkaistaan 9.5. EU:n juhlavuoden kunniaksi postimerkki , jonka kuva-aihe valitaan lasten piirustuskilpailun avulla. Dar es Salaamissa esitetään Eurooppa-päivänä näytelmäkomedia , jossa kuvataan tansanialaisnuorten unelmia ja myyttisiä käsityksiä Euroopasta. Näytelmässä käytetään englantia ja suahilia yhdistelevää sekakieltä, joka on erityisesti nuorten suosiossa.
Japanissa 50 koulussa pidetään Eurooppa-päivänä keskustelutilaisuus, jossa EU-maiden edustajat ja diplomaatit vaihtavat mielipiteitä EU-kysymyksistä koululaisten kanssa.