Vuorenhuipuilta elokuvasaleihin – Eurooppa-päivänä juhlittiin Euroopan perintöä, taiteilijoita, saavutuksia ja kulttuurin monimuotoisuutta.
9.5. tasan kello 10.30 viisikymmentä vuoristo-opasta pystytti EU-lipun viidellekymmenelle Italian vuorenhuipulle Alpeilta aina Vesuviuksen ja Etnan tulivuorille. Kiipeilytapahtuman järjestäjä Lombardian vuoristo-oppaiden yhdistys halusi näin kunnioittaa EU:n 50-vuotisjuhlaa ja sen edelleen jatkuvaa työtä rauhan puolesta Euroopassa sekä ylistää vuorten ja Euroopan luonnon kauneutta.
Myös Itävallassa Eurooppa-päivää juhlittiin näyttävästi. Wienin Blumengärten Hirschstetten -puistoon tehtiin upea 30 x 25 metrin kokoinen kukkaistutus. Kukkapenkkiin on eri värisin kukin taiteiltu Euroopan kartta, josta hahmottuvat eri maiden lisäksi myös unionin laajentumisen vaiheet.
Eurocine27 -tapahtuma kokosi yhteen 27 maata, 27 elokuvaa, 4 kaupunkia ja 432 näytöstä. Roomassa, Pariisissa, Madridissa ja Brysselissä esiteltiin uusia eurooppalaisia elokuvia, yksi kustakin EU-maasta. Elokuvan ystävät saivat loistavan mahdollisuuden tutustua EU:n kulttuuriseen monimuotoisuuteen.
Euroopan parlamentissa Brysselissä juhlittiin Eurooppa-päivänä Euroopan tieteellistä, älyllistä ja kulttuurista perintöä. Juhlan kunniaksi järjestettyyn keskustelutilaisuuteen osallistui 13 eurooppalaista nobelistia, muiden muassa rauhanpalkinnon saanut Puolan Lech Wałęsa ja italialainen fyysikko Carlo Rubbia. Juhlaistunnossa keskusteltiin EU:n menneistä, nykyisistä ja tulevista saavutuksista.
Brysselissä juhlan vietto alkoi jo 5.5., kun EU:n toimielimissä järjestettiin aiempien vuosien tapaan avointen ovien päivä. EU-rakennuksiin ja EU-virkamiesten työhön tutustui yli 70 000 vierailijaa, heidän joukossaan Belgian kuningatar Paola.
Eurooppa-päivä – EU-liput liehuivat Alppien huipuilla (video) 2'29"