|
Puhtaan ruoan puolesta
28/09/07
EU:n elintarvikevirasto EFSA täyttää tänä vuonna viisi vuotta.
Elintarvikevirasto, viralliselta nimeltään Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen, aloitti toimintansa Italian Parmassa vuonna 2002. Sen perustamisen taustalla olivat 1990-luvun lopun elintarvikekriisit, mm. BSE eli ns. hullun lehmän tauti.Virasto koordinoi alan asiantuntijayhteistyötä ja auttaa EU-maita ja viranomaisia kaikissa elintarvikkeiden turvallisuuteen liittyvissä asioissa.
Elintarvikkeiden laatu ja turvallisuus ovat yksi EU:n tärkeimmistä tavoitteista. Alalle on luotu yhteiset säännöt, joiden avulla elintarvikeketjua voidaan seurata maatilalta ruokapöytään.EU on esimerkiksi kieltänyt runsaasti suolaa, sokeria tai rasvaa sisältävien elintarvikkeiden mainostamisen terveellisinä. EU-lainsäädännöllä on parannettu muuntogeenisten organismien (GMO) valvontaa sekä selvennetty elintarvikkeiden tuoteselosteita mm. allergisten kuluttajien valintojen helpottamiseksi.
EU vaalii myös ruoan laatua ja monimuotoisuutta."Aito perinteinen tuote" -merkinnällä suojataan perinteisiä tai alueellisia erikoisuuksia. Tällaisen nimisuojan ovat saaneet mm. suomalainen kalakukko ja belgialainen Kriek-olut. Näin halutaan varmistaa Euroopan monipuolisen ruokaperinteen säilyminen ja arvostus.
|
|